Suosittelijat (eduskuntavaalit 2019)
Martti Ahtisaari
”Eduskunta tarvitsee tässä maailmantilanteessa Raulin kaltaisia kansainvälisesti ajattelevia ja toimivia edustajia.”
Helena Ranta
”Arvostan Raulin sitoutumista ihmisoikeuksien puolustamiseen. Valintani on helppo, Uusimaa 441! 
Kriisialueilla ystäväni Raulin tuki on ollut korvaamaton ja yhteiset kokemuksemme ovat vahvistaneet arvostustani Raulin humaaniin ammattitaitoon.”
Eija Ahvo
”Rauli Virtanen 441 – Kosmopoliitti – humanisti. Eduskuntatyö on organisointia, vaikeiden tilanteiden ratkomista, yhdessä. Työssä tarvitaan taitoa ymmärtää ihmisen, lapsen, vanhuksen, pakolaisen hätä ja tehdä heidän kannaltaan oikeita päätöksiä.

Siksi valitsen Raulin!”
Kari Lumikero
”Rauli Virtanen – eniten maapalloa kiertänyt suomalainen kautta aikojen. Reportteri, joka on työssään aistinut paikan päällä selkkauksen siemenen ja nähnyt kuinka eripura kasvaa tuhoisaksi sodaksi. Hän on kohdannut taisteluiden viattomat uhrit, jotka joutuvat pakenemaan henkensä edestä kotiseudultaan – naiset, lapset, vanhukset. Hän on raportoinut suomalaisyleisölle saaliinjaosta, jossa jotkut saivat paljon, jotkut menettivät vähänsäkin. Hän on todistanut sotien mielettömyyden, niiden lohduttoman todellisuuden, tuhon totaalisen voiman. Siitä huolimatta Rauli Virtanen jaksaa uskoa parempaan ja haluaa valaa meihin tuota samaa uskoa. Hän vetoaa ihmiskunnan tunteeseen ja järkeen, jossa hyvä lopulta voittaa pahan. Ääni Raulille on puheenvuoro demokratian, avoimuuden ja oikeusvaltion puolesta. Se on ääni rauhan puolesta sotaa vastaan.”

Meeri Koutaniemi
”Minulla oli kunnia työskennellä Raulin kanssa Syyrian rajalla sodan ollessa vasta alkutekijöissään. Vuosien aikana olen oppinut, kuinka pitkäjänteisesti ja sydämellä Rauli suhtautuu työhönsä ja ympärillä oleviin kanssaeläjiin. Lisäksi Rauli on kuin tietopankki – aina perillä maailman tapahtumista ja hänen tarkka ja kyseenalaistava silmänsä toimii luotettavana suunnannäyttäjänä. Raulin arvot perustuvat humaaniudelle, tasa-arvolle ja kestävyydelle. Konkarin voimat ei ole vain visiossa, vaan todellisessa toiminnassa.”
Ville Niinistö
”Suomalainen politiikka on ollut eduskunnassa viime vuodet lyhytnäköistä ja sydämetöntä. Me tarvitsemme sellaista kansainvälistä kokemusta, inhimillisyyttä ja sydämen sivistystä, jota Rauli Virtanen edustaa, ja siksi hän on hyvä valinta eduskuntaan.”
Share This