Suomi, YK ja rauha

Minulle oli suuri kunnia tulla vuonna 2017 valituksi Suomen YK:n ystävien johtotiimiin. YK:n ystävien tavoitteena on vahvistaa suomalaisten YK-osaamista ja tehdä tunnetuksi Suomen YK-politiikkaa sekä edistää YK:n päämäärien toteutumista niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

YK on ollut minulle läheinen jo 1970-luvun alusta lähtien. Tutustuin silloin Lähi-idässä kaikkien aikojen kuuluisimpaan suomalaiseen rauhanturvaajaan, kenraali Ensio Siilasvuohon.
New Yorkissa tunsin suurta ylpeyttä, kun hissi vei minut maailmanjärjestön päämajan huipulle, missä haastattelin YK:n humanitaaristen ja sosiaalisten asioiden apulaispääsihteeriä Helvi Sipilää. Vaikuttavan uran jo silloin tehnyt Sipilä oli lähtöisin Kärkölästä, minulle lapsuudenajoista sangen tutusta pitäjästä.

Vuosikymmenien varrella olen tavannut lähes kaikki suomalaiset YK-vaikuttajat usealla eri mantereella Unicefin ja UNHCR:n kenttätyöntekijöistä maineikasta Elisabeth Rehniä myöten. Martti Ahtisaaren johtama YK:n Namibia-operaatio taas oli rauhanturvaamisen menestystarina.

YK on viimeksi kuluneina vuosina joutunut usein syystä, mutta usein aiheettomastikin kovan kritiikin kohteeksi, muidenkin kuin Donald Trumpin hallinnon taholta. Turvallisuusneuvoston rakenne ja kansainvälispoliittinen vastakkainasettelu ovat heikentäneet YK:n kykyä puuttua aseellisiin konflikteihin, mikä on valitettavaa. Samalla maailma, varsinkin media, kuitenkin unohtaa sen valtavan humanitaarisen työn, jota YK:n eri järjestöt tekevät kehityksen hyväksi maataloudesta terveydenhuoltoon asti.
YK on täsmälleen niin tehokas, kuin mitä sen jäsenmaat haluavat sen olevan. Siksi on valitettavaa se kitsaus, jolla varsinkin maailman rikkaat maat suhtautuvat mm. pakolaisjärjestön UNHCR:n toimintaan. YK:ta on helppo arvostella, mutta kun kriitikoilta kysyy, mikä olisi parempi maailmanjärjestö, jos YK:ta ei olisi, niin vastauksia ei ole.

Soisin suomalaisten tietävän paljon enemmän YK:n toiminnasta ja näkisin useampia suomalaisia myös YK:n vastuullisissa huippuviroissa entisaikojen malliin. Myös YK:ssa Suomi voisi olla kokoaan suurempi vaikuttaja, mutta mm. kehitysyhteistyöhön kohdistuneiden leikkausten jälkeen näitä asioita esillä pitävät henkilöt tuntevat kansainvälisillä foorumeilla lähinnä noloutta siitä, miten meillä panostukset on viimeksi kuluneina vuosina hoidettu – kauniista puheista huolimatta.

Suomi tunnettiin aikoinaan rauhanturvaamisen pienenä suurvaltana. Kesällä 1974 olin toimittajana suomalaisten joukkojen matkassa Kyproksessa, kun Turkki hyökkäsi saarelle (kuvia.) Olen kirjoittanut rauhanturvaamisesta ja siviilikriisinhallinnasta tietokirjan ja tämän sivun kuvaliitteessä näette maailmalla ottamiani kuvia, jotka kertovat myös niistä viime vuosikymmenien operaatioista, joissa suomalaiset eivät enää ole olleet YK:n lipun alla kuten viimeksi Libanonin UNIFIL-joukoissa. Suomalaisia on osallistunut mm. Nato- ja EU-johtoisissa operaatioissa aina Balkanilta Afganistaniin ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Suomella on YK:lle edelleen paljon annettavaa niin monella sektorilla, vaikka emme enää voikaan lähettää pataljoonittain miehiä kriisialueille.

Share This