Pakolaisten matkassa

Joskus kun vieraiden epäinhimillistämisen ja empatiavajeen laineet käyvät Suomessa korkealla, tekee mieli passittaa tuota keskustelua ylläpitävät muutamaksi viikoksi pakolaisleirille. Sellainen, varsinkin poliitikkojen ryhmämatka olisi sitä paitsi halvempi kuin muutama kallis pakkopalautuslento, eli veronmaksajilta saattaisi löytyä ymmärrystä.

Useimmiten joudun kuitenkin sensuroimaan sanavalintojani muistuttamalla itseäni siitä, että vain promillella suomalaisista on ollut mahdollisuus nähdä pakolaisuus paikan päällä, sen syyt ja seuraukset. Tässäkin suhteessa olen ollut etuoikeutettu vierailtuani kymmenissä pakolaisleireissä 1970-luvun Vietnamista nälkäleirien Afrikkaan, Afganistaniin, kurdien lumivuorille ja 2010-luvun Syyriaan.

Vainon, kuoleman, nälän, pelon ja näköalattomuuden todistaminen on muokannut minun ihmiskuvaani vahvasti tässä entistä itsekkäämmässä maailmassa.
Äänestäjien moittiminen tai lähettäminen pakolaisleireille ei kuitenkaan ole ratkaisu. Vastuu on tiedotusvälineillä, opettajilla ja niillä laskelmoivilla poliitikoilla, jotka ratsastavat vieraiden ihmisten kärsimyksillä ja manipuloivat suomalaisia tulijoita vastaan.

Jos minut valitaan kansanedustajaksi, lupaan ajaa inhimillisempää pakolaispolitiikkaa. Se tarkoittaa ennen kaikkea vaikuttamista pakolaisuuden syihin konfliktien ratkaisusta tehokkaampaan kehitysyhteistyöhön, Suomen pakolaiskiintiön nostamista pohjoismaiselle tasolle, Suomen aktiivia panosta vastuun jakamiseksi EU:n turvapaikkapolitiikassa, turvapaikkapolitiikan uudelleen arviointia kiristysten jälkeen niin, että kaikkien oikeusturva toteutuu, perheenyhdistämisen helpottamista ja vahvempaa tukea kotoutumiselle kielenopetuksesta työelämään.

Jaksan uskoa, että tässä asiassa suomalaiset äänestävät sydämellä johon vihapuhe ei vaikuta.

Share This