Lintu- ja kasvibongari Rauli

Hämeessä kasvaneena luonto tuli minulle pikkupojasta lähtien varsin läheiseksi.

Lahden NMKY:n Karhu-vartion retket olivat huikeita elämyksiä, ja kun sitten siirryin Launeen Yhteislyseossa lukioon, otin uudeksi kieleksi latinan – koska minusta piti tulla luonnonhistorian opettaja. Maantieto ja biologia olivat lempiaineitani. Kevätaamuisin pyöräilin

Porvoonjokilaaksoon bongaamaan muuttolintuja. Kasveja keräsin ja prässäsin kaikkiaan 170 eri lajia. Perhosia hieman vähemmän.

Ensimmäisen ulkomaanmatkani tein koulumme luonnonhistoriallisen kerhon bussilla Ruotsin halki Norjaan, missä leiriydyimme mm. Galdhöpiggenin juurella tarkkaillen tunturipöllöjä ja keräten jääleinikkejä.

Kerhoa vetäneellä Suomen eturivin perhostutkijana tunnetulla lehtori Leo Kohosella oli innostava vaikutus meihin luonto-oppilaisiin, joista Veikko Neuvonen päätyi YLE:n luonto-ohjelmien tutuksi juontajaksi.

Minun kohdallani toinen innostava opettaja, äidinkielen lehtori Kauko Saraste onnistui kuitenkin vaikuttamaan urakompassiini niin, että päädyin kesätoimittajaksi Etelä-Suomen Sanomiin – ja siellä tiellä olen.

Kiinnostus maailman tilasta ja halu kirjoittaa yhdistyivät kuitenkin luontevasti ulkomaantoimittajan ammatiksi.
Siitä lähtien olen etuoikeutettuna saanut nauttia maailman huikeimmista maisemista Amazonialta Antarktikselle ja Himalajalta Huippuvuorille.

Olen raportoinut noilta ja monilta muilta alueilta siitä ympäristön ja ilmaston muutoksesta, johon ihminen on omalta osaltaan vaikuttanut.

Ensimmäiselle pohjoismaiden ulkopuoliselle matkalleni läksin joulukuussa 1971, jolloin hyppäsin Porista Rio de Janeiroon matkaavaan rahtilaivaan.

Huikea Amazon-joki tuli tuolla matkalla tutuksi. Sademetsäalueen hakkuut siirtolaisuuden tieltä olivat jo käynnissä ja myöhemmät käyntini Amazonialla osoittivat kuinka huonossa hapessa maapallon keuhkot olivat ja ovat.

Jo vuonna 1974 kirjoitin reportaasisarjan Sahelin aavikon etenemisestä Senegalissa, Malissa ja Ylä-Voltassa.
Minulla on ollut tilaisuus telttailla Mongoliassa, kuvata Afrikan viimeisiä villieläimiä, tutustua alkuperäiskansoihin Papualla ja seurata Antarktiksella suomalaisen yhtiön laitteilla tehtyjä otsonikehän mittauksia.

Olen nähnyt maailman huikean luonnon, jonka suojelemiseksi ja pelastamiseksi meidän on tehtävä paljon, paljon enemmän – ennen kuin se on liian myöhäistä.

Share This