Kehitysyhteistyötä

Vuosikymmenien varrella olen raportoinut ilmastomuutoksen seurauksista aavikoitumisesta nälänhätään ja konflikteihin varsinkin Afrikassa, missä työmatkani veivät minut Sahelin alueelle ja Afrikan sarven kuivuuden koettelemiin maihin Somaliaan ja Etiopiaan.

Somaliasta 1980-luvulla lähettämässäni reportaasissa ihmettelin sitä, ettei kansainvälinen yhteisö opi toistuvista katastrofeista, pakolaisista ja nälänhädästä. Se oli ennen suurta Somaliasta tapahtunutta maastamuuttoa.

Koko maailmaa vuonna 1984 järkyttäneen Etiopian nälänhädän kuolemanleireillä emme olisi uskoneet, että nälänhätä ja kolera (Jemen) ovat rikkaan maailman uutisotsikoissa vielä vuonna 2019.

Olen nähnyt kuinka ilmastonmuutos ja siihen paljolti linkittyvät luonnonmullistukset tuhotulvista maanvyöryihin aiheuttavat yhä useammin tuhoa, johon me halutessamme voisimme varautua ennalta ehkäisevästi paljon tehokkaammin.

Samaan aikaan ryöstökalastus ja merten saastuminen muovista ja jätteestä kasvaa entistä suuremmaksi uhaksi luonnon monimuotoisuudelle. Mm. kuvan länsiafrikkalaiset kalastajat jäävät työttömiksi ja suuntaavat katseensa ja askelensa Eurooppaan.

Sen jälkeen, kun suomalaiset kävivät Antarktiksella mittaamassa otsoniaukkoa, on Etelämantereesta lohjennut suunnaton määrä jäätä.
Ilmastonmuutoksen vastaisilla järeillä poliittisilla toimilla on nyt kiire. Suomen on oltava aloitteiden ja toimien eturintamassa. Meillä on myös tuohon taisteluun sopivaa tietotaitoa ja teknologiaa, eli myös maamme talous hyötyy panostuksista.

Kehitysyhteistyön ihanteellisena päämääränä pitäisi olla sen lopettaminen silloin kun sitä ei enää tarvita. Suomi on valitettavasti leikannut kehitysyhteistyöstä rajusti, ja osittain siitä syystä meidän on panostettava myös humanitaariseen apuun ilman, että siitäkin leikataan.

Suomen Punaisen Ristin ja Kirkon ulkomaanavun hienot projektit ovat minulle tuttuja ja olen omalta osaltani journalistina ja lipaskerääjänä osallistunut niiden tukemiseen. Vuonna 1976 seurasin suomalaisen ryhmän sankarillista toimintaa Libanonin sisällissodassa, seuraavina vuosikymmeninä Afganistanissa, Afrikassa ja Haitissa. Kirjani ”Hiljaiset auttajat” kertoo näiden ihmisten huikeasta humanitaarisesta panoksesta.

Haluan olla mukana eduskunnassa, missä puhutaan rakentavasti Suomen roolista ihmisoikeuksien ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämän parantamiseksi. Kehitysyhteistyössä meidän on noustava pohjoismaiselle tasolle ja palautettava Suomen kolhiintunut maine.
Varsinkin kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön kohdistuneet leikkaukset näkyvät jo nyt käytännössä, kun satoja hankkeita on karsittu ja yli miljoona ihmistä jää ilman apua. Suomi puhuu kauniisti naisille ja lapsille suunnatusta avusta, mutta esimerkiksi järjestöihin kohdistuneet leikkaukset näkyvät naisten, lasten ja vammaisten ihmisoikeuksiin liittyvässä työssä.

Olen nähnyt kymmenissä maissa, kuinka pienillä panostuksilla kaikkein köyhimmille järjestetyt vesi- tai terveyspalvelut aikaansaavat dramaattista parannusta.

Ankeissa olosuhteissa matkatessani pistäydyn usein epäkohteliaasti ilman ennakkoilmoitusta paikallisiin kouluihin, joihin olen lähes poikkeuksetta ollut tervetullut. Ne käynnit ovat yhtäältä mieltä ylentäviä tapahtumia. Lasten into ja halu oppia sekä se kasvoilta paistava iloinen reaktio vieraan ”ABCD..”-värssylle valavat toivoa. Toisaalta käynti niin monessa köyhässä kyläkoulussa on saanut minut surulliseksi kun katson ja ajattelen niitä lähes olemattomia koulun resursseja opettajista välineisiin. On raastavaa tiedostaa, että miljoonien lahjakkaiden lasten tulevaisuus ei ole heistä itsestään kiinni. Toki kehitystä parempaan suuntaan on onneksi tapahtunut aivan kuten terveydenhuollonkin alalla. Tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole syytä tuudittautua.

Luku- ja kirjoitustaidottomuuden vuoksi valtava määrä ihmisiä joko menehtyy tai joutuu muuten väärinkäytösten uhreiksi.

Myös kehitysyhteistyössä Suomi voi halutessaan olla paljon kokoaan suurempi toimija. Meidän vahvoja alueita ovat juuri edellä mainitut koulutus ja vesihuolto.
Koulutus lisää hyvinvointia, ja se on yksi vahva ratkaisu, kun puhumme Afrikan haasteesta.

Koulutus, koulutus, koulutus.

Share This